Showing posts with label hiljaa. Show all posts
Showing posts with label hiljaa. Show all posts

Thursday, 2 March 2017

Ymmärrys


Avaan salkun salaisen
salaisuuden sanattoman
löydän minä etsimättä
Lupauksen teen
pyytämättä
Rukouksen lausun
äänettä, sanatta
Savu se nousee
savu se haipuu
Palaa se aina uudelleen
kun palaa se nuotio
Luulen ymmärtäväni
Ymmärrän luulleeni
että tiedän.

/

I open the hidden chest
the wordless secret
I find without looking
I make a promise
without asking
I pray a prayer
without sound, without words
Smoke arises
fades away
It returns everytime
the fire burns again
I believe I understand
I understand I only believed
that I know.

Saturday, 9 August 2014

Friday, 6 June 2014

Käärmeentappolaulu

Käärmeen lasken ulos sisuksistani, pois sydäntäni jäytämästä. Rujosti kakoen ja riuhtoen, suupielet se repii mennessään, verinen käärö maassa. Luikertele matkoihisi mokoma, kuiskaa vieno kolibri, hento suojelija. Mene pois, älä koskaan herkeä palata mokoma ruma ruoja. Kotka liitelee luokseni länsituulen tuomana, jaguaarin kultaiset silmät kiiluvat metsän siimeksessä. Sytytän palan pyhää puuta, savun siimekseen sulautuu läärmeen hahmo, hälveten, haipuen. Kaipaa en.
Olenhan elävä vielä, tunnen, hengitän. Kiitän.
Mitä kaipaat.
Mitä pelkäät.
Äiti, lapsesi hyräilee laulujasi.
Olet kaikkialla, kaikkeudessa, kaiken edessä ja takana.
"Olen huokaisten hymyilevä kiitos."
Olen tässä.

Saturday, 30 November 2013

Myönnän

Olenhan minä vielä elossa. En vain kykene jakamaan, antamaan. Luomaan. Tyhjästäkö? Rintaani on sulanut rautainen lukko, sieluni seisoo kalpeana kaltereiden takana. Tänä vuonna syksy on imenyt värit minustakin, varistellut kivikaduille tuhansien kenkäparien tallottavaksi. Kaupunki riehuu ympärilläni enkä saa otetta mistään. Juoksen mutten pääse pakoon, mikä ikinä se onkaan miltä haluan piiloutua. Päivät vierivät perä perään, sulaen nimettöminä toisiinsa. En muista enkä tunne. Sireenit - hätkähdän. Sinä näet minussa vielä jotain joka ennen oli ja jonka tunsin itsekin, enää en tiedä. Löydänkö vielä? Toivon. Itku kutittelee kurkkua useammin kuin olisi tarpeen. Hymytön kuvajainen lammen pinnassa, väreilee ja murtuu tuulen yltyessä. Metsään, kukkulalle, vuorelle, minne vain. Tuijotan tuimasti kohti kattoa vaatien vastauksia. En saa.

Myönnän, että välillä vähän pelottaa.