Luikautus

Avaruuden uuden luoden, taivaankannen taiten taittaen. Nimettömien nimet kiveen kaivertaen, tuhansien tuulien maasta. Luovien luovuutta lahjoen, lahjoja laakeiden lakeuksien. Laulaen lentäen linnun siivin, koivun oksan kohottaen. Näenkö näennäisen, väkien värjyvien salaisuudet. Pimennossa puiden kantojen, kantilta kuun kylkien. Auringon aaltojen avatuvien, läikkyvät värit väärällään. Sykkeestä sydämen syvänteiden, noitarummun pauhuva pauke. Turvassa tulen sylissä, puhtaaksi puhaltaen sielun. Sinä, minä, me, te - yhtä juurta, yhtä maata, yhtä taivasta ja kiertoa. 

Kaikki, tässä ja nyt.

Yöjuttu

En laske enää kylkiluitani, ovatpa laskemattakin. En kääntele päätäni puolelta toiselle hämmästellen, olenko todella tuo tyttö jonka silmienväri näyttää muuttuvan mielialan mukaan. miksi leikkasit kauniit hiuksesi, kysyy passintarkastuspisteen työntekijä. Jotta voisin tuntea itseni naiseksi ilmankin, vastaan hymyilemättä. Kurjen kaula on pitkä ja notkea. Olen tulossa yhdeksi niistä, jotka löytävät suurimman rauhan aamun aikaisimpina tunteina, muun maan vielä uidessa unen virroissa. Yön syvät varjot eivät enää tarjoa valvoville silmilleni tuttua turvaa. Suljen silmäni jos opastusta kaipaan.

Rakkaus. Tyhjyys. Varmuus-epä. Luulo. olento olen vainko vaikenen luoden lehden kevyen silmun silmä silmästä valon varjon vuoren juuri keuhko valaan pyrstö aalto laine kuohu vene keula mela miekkasaari hauta shamaani viimeinen lepää metsässä syvä uni pehmeä sammal ruoko kiskon köyttä en jaksan luovutanko varmasti olisin jossain muualla lienenkö uiden vastavirtaan veren värinä näkö pupilli musta sikiö kuollut elävä uusi syntymä tahdon vakuuttaa olen tässä kykenen pelkään juovun viini vahva mieli heikko en saa otetta mutten tarraudu lapsuus on oli eilinen portaikko ylhäällä pimeys ukkonen taivaanrannassa mustat pilvet lähestyvä pelko ratkeaa vihdoinkin arvoitus ikuinen leikki takaa-ajo juoksu lento läähätys pulssi sydän kiihtyen veri pumppaa ulos korvista räjähtäen loppu.

I stood alone at the gateless gate, too drunk on love to hesitate

I took a deep beath, leapt & woke as if I had never slept...

Valon & varjon murtumishetki

Näissä päivissä lepää pysähtyneisyyden siunaus - ja siksi minä kuljen. Aina eteenpäin, sillä se on ainoa tie. Käännyn polulta toiselle, ja lopulta ne kaikki ovat yhtä. Polun varrella kasvaa saniaisia. Tervehdin taivasta, kumarran kuuta. Tanssin tähtiin, astun aurinkoon. Olen minä, olen sinä. Katson alas maahan ja palan valoa. Palaan, hajoan. Valoa, varjoa. Minulla on kymmenen sormea ja määrätön sydän. Kuitenkin, satatuhatta sykähdystä myöhemmin; nainen nousee vuoteesta. Hän kävelee ikkunan ääreen ja vetää pölyiset verhot syrjään. Elämä asuu kadunkulman tarinankertojissa. Tarinoissa asuu Voima ja iätön viisaus. Tänään pesen lattiat joilla näen uneni, pyyhin päivistä pölyt. Kerään seitit mieleni ullakolta. Kankaani ovat kauhtuneet, isoäidin häämekkokin on koinsyömä. Nostan hunnun hiuksilleni ja tanssin. Tanssin, kunnes aamu alkaa saapua venytellen ullakon kauimpaisiinkin nurkkiin. Kirkkaimmassa katseessa ei kaipaa kuvia, peilikuviahan täältä vain etsitään. Mennään, leikitään.

Karhu & Ilves

Hayano, hayano

Inspiration II

Inspiration I