Kottii

Koskaan en tiennyt. 

Matka on ollut pitka. Paljosta olen luopunut, paljon olen saanut. Enemman ja suuremmin kuin olisin voinut kuvitellakaan. Pelaten uskalsin. Tanssin, kavelen katuja pitkin kadet taskussa vihellellen.

Tuntuu, etta pian on aika jattaa turvasatama taakse. Tahdon vaeltaa hetkeksi pohjoiseen, keskelle tunturituulien. Kotiin. Voi miten voikaan ikavoida, omaa jarvea, jolla on kristallinkirkas vesi ja lempeat laineet suutelemassa rakkaita rantoja. Metsia, puita joiden puhetta hammastellen kuuntelin jo varvunkorkuisena. Sammaleilta piti aina pyytaa anteeksi, kun paallensa tallasin. Pienta jokea, jonka virtaan olen valutellut surun ja murheen jos toisenkin. Korkeakasvuiset heinapellot jotka katkevat kaikki salaisuudet. Hiljainen maantie satunnaisine kulkijoineen, jotka kovin harvassa ovat. Taysikuuta jaisen jarven ylla, revontulia. Pakkasen paukkoa, pohjantahtea. Rantasaunaa, pihkan ja tervan tuoksua, vihdaniskuja. Poronjuoksua.

Jos on juuret solmussa ei latvatkaan kasva.

Kuiskaten lausuttu lupaus käännetylle selälle

mä en jätä sua koskaan

Kivi kengässä hiertäen 

lapsuuden hiekkatie on vieras kulkea

Sudenkorennon siipien sini 

on silmieni omaa syvempi

ikävä haalistaa.

By the Seafield Road I saw lovers

Pieneltä tuntuu olla yksin aaltoja vasten, sateen hiipiessä meren takaa kohti rannikkoa. Onnellista on palata punaposkisena kotiin, kiehauttaa kuppi kuumaa ja huokaista syvään. Katsoa ulos ikkunasta, aurinko onkin tullut jo takaisin. Eihän tässä mitään hätää sittenkään ole, kaikki muuttuu mutta muuttukoon. Aina on jotain joka pysyy, jos sen puolesta tahtoo pelätä.

Kiitos

"-Oma sisareni, sanoi Birk.
Ronja ei kuullut sitä, mutta hän näki sanat Birkin huulilta. Ja vaikka kumpikaan ei pystynyt kuulemaan sanaakaan, he puhuivat keskenään. Sanoivat mitä piti sanoa ennen kuin oli liian myöhäistä. Miten hyvä oli rakastaa toista niin ettei tarvinnut pelätä edes vaikeinta, niitä he puhuivat, vaikka kumpikaan ei kuullut sanaakaan."