Hopealankaa, kopeat lankeaa

Ikkunan lävitse ja sen sisällä, Yhtäaikaa kaikkialla, paikallani istuen matkustan ajan läpi ikuisuuksien ihmemaahan. Liikkumatta syöksyen, hitaasti kiitäen. Löydänkö kuninkaita valtaistuimillaan kristallikruunut päähän painettuina vaiko kerjäläisiä syöpäläisten jäytäminen käsineen? Tiedä en, muuta kuin olevani jo matkalla, puoliväliä kiistatta edellä. Jokinhan on aina vastassa kuitenkin, tuntemattomaan en herkeä pelkojani tuhlaamaan. Tulkoon, katson kyllä silmiin niin kuningasta kuin katulastakin. Häpeä en.

Käärmeentappolaulu

Käärmeen lasken ulos sisuksistani, pois sydäntäni jäytämästä. Rujosti kakoen ja riuhtoen, suupielet se repii mennessään, verinen käärö maassa. Luikertele matkoihisi mokoma, kuiskaa vieno kolibri, hento suojelija. Mene pois, älä koskaan herkeä palata mokoma ruma ruoja. Kotka liitelee luokseni länsituulen tuomana, jaguaarin kultaiset silmät kiiluvat metsän siimeksessä. Sytytän palan pyhää puuta, savun siimekseen sulautuu läärmeen hahmo, hälveten, haipuen. Kaipaa en.
Olenhan elävä vielä, tunnen, hengitän. Kiitän.
Mitä kaipaat.
Mitä pelkäät.
Äiti, lapsesi hyräilee laulujasi.
Olet kaikkialla, kaikkeudessa, kaiken edessä ja takana.
"Olen huokaisten hymyilevä kiitos."
Olen tässä.