Otteita

Sateessa satojen edessä, tuhansien takana. Olen matkalla järvien maahan, lumien keskelle. Hiljaisuuteen. Mieleni silmin juoksen yhä paikallani, vaikka matka on ollut etenemättä pitkä. Salattuja lauseita piilotellen puistoihin, pitkospuita pitkin taivaaseen. Varjoton aamuauringon valo makuuhuoneen ikkunassa. Pölyhiukkasten tanssi valon virrassa. Pakkomielteitä pakkomielteiden perään. Hiljainen syyllisyys kukkimassa seinäruusun rinnassa, nämä siemenet on kylvetty jo vuosia sitten. Veljet rinta rinnan marssimassa sotaan itseään vastaan, kuka voittaa vai onko tämä sota pelkästään häviämistä  varten. Kaikki on pään sisällä. Metafyysinen tulostin. Kirjoita kirjoita kirjoita. 

Kirkkaan päivän jälkeen laskeutuva yö on raskas kantaa. Valo katoaa kuitenkin vain palatakseen uudestaan. Kauanko jaksaa jatkua, tämä iänikuinen kilpajuoksu aikaa/ajattomuutta vastaan? Kuka on, kun en itse enää ole? Jaksaisin valvoa loputtomia öitä jos vain löytäisin syyn miksi. Aamulla painaisin pään tyynylle rauha sydämessä, suljettujen luomien läpi katsoisin sinua kun heräät uuteen päivään. Sieluni lepää silmiesi lempeässä sylissä. Kuiskaat korvaani rakkauden sanoja ja uskon kaiken.

Sinulla on vahva ja kaunis sydän. Afrikan aurinko loistaa silmissäsi kun kerrot suunitelmistasi seilata pitkin Karibianmerta. Sinulle tämä maailma on vain välietappi matkallasi jonnekin vieläkin suurempaan. Taivaanrannanmaalari ja naistennaurattaja.

Let the moonlight guide you feel the joy of being alive, stop chasing shadows just enjoy the ride.

Ymmärtää vai tullako ymmärretyksi? Eihän kumpaakaan voi loputtomiin olettaa. Elämä ei ole suoraalinjaa minulle. Anna sillä olla tarkoitus. Toivon koko sydämestäni, että virta on viemässä minua juuri sinne minne pitämäni mennä. Olenko tyhmänrohkea, vastuuton? En tiedä. Välittäisinkö, jos tietäisin? En tiedä. Ehkä en.

Kuuta kyntää, mielen rantaa, kyllä aurinko kantaa. Tuhannet havisevat lehdet muodostavat vahvajuurisen puun. Syvemmälle korkeammalle kohti vettä ja taivasta. Havisen vapisen mutta niinhän me kaikki. Miten tästä eteenpäin? Jos vain olisin tässä, niin mitä sitten? Olisin odottamatta, paikaltani katselisin ollen osa mutta osaaottamatta. Näkisinkö sitten?

Nilkassani matkaa nyt tanssijaystävä. Muistan uuden musiikin, riemuriehan ja ilon sydämessä. Muistan miltä soitin tuntuu käsissä, miten ensimmäiset näppäykset ovat ujoja ja hakevia. Hetki hetkeltä kuitenkin, avautuen, vapautuen. liitää laulu, voimistuu sävel. Jaksa, ole rohkea. Älä tuomitse tai luovuta. Käsissäsi sinulla on jotain, johon kannattaa panostaa. Kitara ja elämä.

Kolomesattaakuuskytäviis

Täytin hiljattain 20 ja päätin aloittaa pienen projektin. Yksi valokuva, joka päivä. Enemmänkin saa ottaa. Pieni asia, suuri asia, ei sen väliä. Päivän välistä jääminen ei ole rangaistavaa. Ei stressiä tai pakon tunnetta. Vain halu oppia huomaamaan, miten hyvin tai huonosti asiat ovat. Taltioida oivalluksen hetkiä. Oppia arvostamaan ja arvioimaan.

Aloitettu 25.7. Tässä 11 ensimmäistä päivää. :---) Ajattelin koittaa postata joka viikon seitsemän kuvaa aina sunnuntaisin. Katotaan.

[12:44:58]:oon paljon miettinyt sitä, miksi läheisyys ahdistaa, miksi sitä työntää ihmisiä kauemmas
[12:45:34]: onko se jotain tiedostamatonta itsekkyyttä tai häpeää
[12:46:12: tuntuu samalla tosi keljulta löytää itsestään sellasia puolia, on vaikeaa hyväksyä se mahdollisuus että deep down oon tosi itsekäs kusipää joka ei halua jakaa itsestään mitään toisille
[12:46:32]: mutta toisaalta sellanen raaka rehellisyys itselleen on aika kasvattavaa

Cosmic drive-by

Rakas päiväkirja,

tänään oli kiva päivä. Makoilin sängyssä aamulla epätavallisen pitkään, ainakin kymmenen minuuttia. Kastuin vesisateesta ja hiestä. Söin omenapuuroa. Näin kauniin, punatukkaisen miehen. Vierailin monessa hostellissa ja baarissa. Minulle tarjottiin gin & tonic, join sen. Puhuttiin avaruusolennoista. Sain kirjaimellisesti kylkiluut murtavan halauksen, toisen hieman hellemmän. Pakun tuulilasissa oli pisaroita. Tanssituttava tuli kadulla vastaan tiikeripukuun pukeutuneena, sanoi olevansa matkalla katsomaan komeettaa. (Laittoi myöhemmin viestin, että on liian pilvistä, kokeilee jonain toisena iltana uudestaan.) Luin iltasadun rubiinisydämestä ja vanamomekosta.

Kuuntelen tätä biisiä, itkettää vähän.

Otteita

Treat everyone as a potential friend.

Onnellisuus tässä ja nyt tuntuu niin tukahduttavalta, haluaisin itkeä sitä sinuun. Johtavatko nämä sanat minnekään, lakkaa viheltämästä, luovatko ne tietä jonnekin? Mitä niiden päässä on? Mitä minun päässäni on, uskallanko katsoa vai suljenko silmät? Pelkään > mitä?

RESIST NOTHING.

Wanting to be someone else is waste of the person you are. it's written on the wall.

You're the only one who creates your present and therefore your future. Stop being such a wimp and concentrate goddammit. Pay some bloody attention and effort.

FREEDOM IS QUITE A THRILL.

Odota aikaa. Kaikki on tulossa (tulessa).

Mene. Nyt.

Stop making excuses. Be bold and straight without offending. 

You are as worthy.

I'm thinking...

Hyvää joulua  ♥ 

Omani on tänä vuonna melko paljon totutusta erilainen. Tulin reilu tunti sitten salilta, söin hieman ja odottelen nyt asunnon lämpeämistä uskaltautuakseni suihkuun. On hurjan ristiriitainen olo, sillä samalla kun tuntuu kuin olisin maailman yksinäisin ihminen,tuntuu myös kuin ympärilläni olisi enemmän ihmisiä kuin koskaan. Olen melko varma, että jälkimmäinen on totuus, ensimmäinen hajatus vain merkki siitä, etten oikein ole vielä sisäistänyt asiaa.

Lähettelin joulutervehdystekstareita, melkein 20 kappaletta. Oli huippua saada lähes jokaiseen vastaus.

On aika monta hyvää syytä olla onnellinen. Ja joskus voi olla onnellinen ilman sen kummempaa syytäkään.

Tässä olen, ja tuumailen. Kello on 16:18, hämärä alkaa kietoa kaupunkia vaippaansa. Ostin paljon hedelmiä, mangot olivat tarjouksessa.

Vien joulupäivälliselle tuliaiseksi pullon punaviiniglögiä.

Usein mietin ja fiilistelen kuinka kertakaikkisen kummallisia, ihania, omalaatuisia ja hyvällä tavalla vinksahtaneita ihmisiä mulla on ollut onni tavata. En ymmärrä mistä heitä oikein sikiää ja olenko itsekin johonkin suuntaan hieman vinossa.

Uhmasin jälleen laktoosi-intolerassia, ei olisi kannattanut.

Tapasin kaupassa suomalaisen perheen! Menin moikkaamaan ihan pokkana, Janitaksi itsensä esitellyt nainen vaikutti vähän hämmentyneeltä. Täällä huomaa, miten helppoa vieraille jutteleminen loppujen lopuksi on. 

Oon myös miettinyt. Miksi pitää aina nolostua ja ujostella, ei se mithään haittaa jos vähän kämmäileekin. Olen huomannut kiinnittäväni huomioni ensimmäisenä ihmisiin, jotka nauravat ja hymyilevät paljon.  Jotka katsovat silmiin. Jotka vaikuttavat nauttivan olostaan, joita ei jännitä, jotka jollain lailla hehkuvat. Sellaista lämmintä varmuutta, joka kertoo, että minun on hyvä olla. Etten minä pelkää tai arkaile, mutten myöskään ylenkatso tai arvostele muita. Annan muiden olla niin kuin he ovat, ja toteutan samaa myös omalla kohdallani niin kuin parhaaksi katson. Sellaisiin ihmisiin tekee mieli tutustua ja heidän kanssaan haluaa viettää aikaa. Tahtoisin itsekin olla samalla tavalla lämpimän itsevarma, enkä kylmän arka ja epäröivä.

"Why are you so cold? Are you afraid of me?" 

"I don't know. I'm so sorry, I'm just so damn insecure. I don't know what I'm scared of. It's not about you, though, that I'm sure of. It's something inside me."

"Don't you trust me?"

"I'm not sure. Actually. You haven't given me any reason not to. I just feel this way."

Tätä keskustelua oon pyöritellyt päässäni paljon. Jokin pidättelee, jokin pakottaa sulkeutumaan. Mikä se jokin on--- No, nyt kun sen olemassaolo on tiedossa, on ehkä aika hankkiutua siitä eroon.

Tunnen tarvetta keskustella ja pohtia. Tahdon käydä asioita läpi, purkaa ne paloihin ja koota uudestaan. Löytää uusia näkökulmia ja tapoja toimia, toteuttaa itseään eri tavoin. Haluan kuunnella, mitä ihmisillä on kerrottavanaan ja oppia heiltä.

Huh, pää tuntuu ainakin kilon kevyemmältä kuin hetki sitten. Onpa hyvä, että on tällainen oma spotti jonne voi käydä välillä tyhjentämässä kaikenlaista ajatusmassaa.

We want the world and we want it now

Tämän päivän tekemisiä, fiiliksiä ja mietteitä mukanokkelana ja havainnollisena kuvahyrskynä.

Ossaakko arvata millainen päivä mulla on ollut? 

Etpä niin. :--)

Identiteettikriisi

Mortal coil

Hyvin paljon on kiinni siitä, miten asioita korviensa välissä pyörittelee. Kun ne (ei korvat)asettaa oikeisiin mittasuhteisiinsa, on oleminen yhtäkkiä helpompaa. Jokainen sekunti on uusi mahdollisuus aloittaa alusta, muuttaa asennettaan ja katsoa eteenpäin. Murehtiminen ei auta ketään eikä vie asioita eteenpäin. Vastuu on vain omissa käsissä, millaisen haluaa nykyhetkestään tehdä. Minulla on vapaana ihmisenä oikeus tehdä virheitä, mutta samalla myös velvollisuus oppia niistä ja olla tekemättä samoja mokia uudestaan. Sen olen velkaa niin itselleni kuin muillekin ihmisille. Haluanko kulkea kadulla mieli mustana ja murheista raskaana, vai käsittelenkö ongelmat rakentavasti ja pääsen niiden yli? Kun siis, hitto, eihän tässä mitään hätää ole.

Lakkaa ulisemasta ja tee asioille jotain hyvä ihminen. Kanna vastuusi äläkä vikise turhasta.

You've got a point there

God looked Boab in the eye. He seemed upset.

-Jist hud oan a minute, pal. Lit's git one thing straight. Every fuckin time ah come doon here, some wide-o pills ays up aboot what ah should n shouldnae be fuckin daein. Either that or ah huv tae enter intae some philosophical fuckin discourse wi some wee undergraduate twat aboot the nature ay masel, the extent ay ma omnipotence n aw that shite. Ah'm gittin a wee bit fed up wi aw this self-justification; it's no for yous cunts tae criticise me. Ah made yous cunts in ma ain image. Yous git oan wit it; yous fuckin well sort it oot. That cunt Nietzsche wis wide ay the mark whin he sais ah wis deid. Ah'm no deid; ah jist dinnae gie a fuck. It's no fir me tae sort every cunt's problems oot. Nae other cunt gies a fuck so how should ah? Eh?

Irvine Welsh: The Acid House

Hajatuksia

Plaa.

I like watchin' the puddles gather rain

On kotoisa ikkunalauta ja ikkunan takana myrskyävä tuuli. Lentävät lehdet ja kolisevat karmit, vastapäisen talon huojuvat siluetit ja vieraat elämät. On puolen litran teekuppi ja kylmät varpaat, paksu peite ja sekasotku peilipöydällä. Ikävä mutta myös tunne pysyvyydestä. 

On myös inspiraatio kokeilla jotain uutta

Niinpä niin. Tuntuu aika vahvasti tältä

ja myös siltä, että huomenna saan asioita aikaan. Ylläolevaan vielä sinällään liittyen, että tulossa on The Doors Alive - Tribute to The Doors -niminen spektaakkeli. Saatan ehkä hankkiutua paikalle.

Sateen on luvattu jatkuvan kolmatta päivää. Minua se ei haittaa, sillä Skotlannin sade tuntuu erilaiselta. Se on ankara, mutta jollain tavalla silti pehmeämpi. Tuuli on voimakas muttei viiltävä. Tältä maalta puuttuu katkeruus, se on asukilleen lempeämpi.

Ai no joo. Meinasin joutua tänään lentävän roskiksen mukiloimaksi, mutta tilanteesta selvittiin huumorilla - kun roskis oli viipottanut ohi, levittäen hemaisevan sisältönsä pitkin Broughton Streetiä.