Flow I

Pyöräilen kanaalin vartta, kirpeässä aamussa mies tasapainottelee jokilaivan kannella kahvikuppinsa kanssa. Nauran ääneen ja soitan kelloa.

Vapaus ja vastuu. Jokainen hetki on valintoja täynnä.

Ikävä tuntuu mutta tuntukoon - se tulee joka on tullakseen. Jokainen päivä on elinikä, sekunnissa lepää ikuisuus. Rakenna, keskity rennosti nauttien. Istun puistonpenkille kuuta katsomaan, vaikka tarkoitus oli rientää. Huomaa. Breathe in & smile. Ota mitä annetaan ja hymyillen laske takaisin maailmaan.

Tänään olen myös hyvin väsynyt. Niin väsynyt, että huomasin vanhojen virheiden vielä kytevän. Sitä tapahtuu. Tapahtukoon. Takana on pitkä matka jo kuljettuna. En minä tästä horjahda, itseni opin tuntemaan. Muistan hengittää. Kävelin valkosukkaisen kissan kanssa yhtä matkaa pitkän tovin, toisillemme puristen. Koskaan ei saisi olla niin kiire, etteikö ehtisi katsoa ja koskettaa. Nyt on särkevät lihakset ja painava pää. Huomenna näen rakkautta.

Tänään heräsin sateeseen ja epävarmuuteen. Kuka olen, mihin olen menossa? Aamupalaksi ei tee mieli puuroa. Eilisen muisto painaa - painakoon. Muistohan se vain on. Itsehän minä niitä punnuksia vaakakuppiin kasaan. Mitä oikein odotan? Kaikki on tässä. Valitsen keltaisen mekon ja neuleen, vastapainoksi harmaalle taivaalle. Onhan se aurinko täällä vielä, vaikkei sitä aina näe. Muistin jättää pannuun kahvia muillekin. En pidä kelloista.

Tässä päivässä on jotain. Vaivun puolikkaaseen uneen vain herätäkseni vajavaiseen todellisuuteen. Muutkin ovat sen ilmasta aistineet. Vaihdos. Rajat murtuvat toisiinsa sulaen. Ei tee mieli puhua vaikka sanoja on, valukoot sitten paperille. 

Kuka kysyy, utelen itseltäni päätä puolelta toiselle kallistellen. Sanot olevasi isääsi vanhempi ja minä uskon, sen näkee kyllä kun osaa katsoa. Aamuauringossa silmissäsi lepää iättömyys. Nauraen kehotat vaihtamaan lakanat. Muistan hengittää ja seison pää vasten lattiaa. Yhdessä ihmettelemme hiljaisuutta, kuiskausten kehtoa keskellä kaupunkia. Kaipaan selkeyttä.

Olen yksin mutten yksinäinen. Rakkaus väreilee syysilmassa, silitän vaahteran karheaa kaarnaa. Sen latvoissa tanssivat jo tulen sävyt, viheriän hiipiessä kaarnan alle lepäämään. Onhan se työnsä tälle erää tehnyt.

Kerro, mitä kaunista näit kun pyöräilit aamulla töihin, sinä kysyt ja kauhistun.. En tiedä, silmät kiinni kiiruhdin. Anteeksi. Lupaan olla tarkkaavaisempi. Kahvilan ovi käy, ranskalainen ruskeasilmä on palannut. Sillä on hyvä pää, kaksi tuplaespressoa peräkkäin on kunnioitettava suoritus.

Hautaudun peittojen alle enkä uskalla liikkua. Paljon on vielä kohtaamatta. Leikittelenkö vain? Haavailen ihan vähän, elänhän jo unelmaa. Jokaisessa päivässä piilee sanaton kauneus. Vaikka se hiljaa ohitse lipuukin, ei ole tarvetta tarrautua. Menköön, onhan se jo kerran eletty. Toiste ei tule eikä tarvitsekaan.

Minä itse olen ainoa joka voi kahleet nilkkoihini sitoa. Potki pois mokomat ja juokse kun vielä voit.

Sinun hiuksesi heijastavat hopeaa ja suutelet päälakeani. Valot tanssivat seinillä kun kerrot miten hautasit veljesi. Minä painan pääni enkä sano. Olemme tässä yhdessä silti. Osaamme vielä nauraa, voi kuinka me naurammekaan. Pitkälle yli yön keskikohdan, aamua kohti taittuen. Kyyneleet poskipäille virraten. Näin nostamme maskin surun sinisille kasvoille, kopsautamme kolpakot rempseästi yhteen ja kiitämme elämää.