Ihmiset mun ympärillä on stressaantuneita. Ilmeet kireitä, asennot jännittyneitä. Jonkun suupielessä nykii, toisen jalka vispaa hermostuneesti. Musta tuntuu samalta kuin miltä nämä ihmiset näyttää - kireältä, väsyneeltä, ahdistuneelta. Se tarttuu kuin kollektiivinen tauti. Tämä päivä on mennyt nukkumiseen. Mielen olotila heijastuu kroppaan, sekin on kipeä.
Huomenna meen käymään kotona, pitkästä aikaa taas. Sinne on ihan mukava palata, koska mikään ei koskaan ole muuttunut, ja inhottava palata, koska mikään ei koskaan ole muuttunut.
Nämä on hyviä mietteitä, joita koitan työstää. Kiittäminen, kiitollisuus, lempeys, myönteinen suhtautuminen ihmisiin, asioihin ja tapahtumiin. Avoimuus, rohkeus, päättäväisyys, ilo. Luopuminen. Hyväksyminen. Näitä ominaisuuksia ja taitoja toivon itselleni enemmän. Tarvitsen harjoitusta.
Valitan liikaa. Harvoin ääneen, mutta harrastan ikävänlaatuista sisäistä jäkätystä. Paljon useammin puhun itselleni morkkaavaan kuin kiittävään sävyyn, enkä ole tyytyväinen siihen, mitä oon saanut aikaan. Ajatukset on yleensä asioissa, jotka pitäisi vielä tehdä, enkä muista olla onnellinen siitä, minkä olen jo saanut aikaiseksi. En kiitä itseäni, olen aina vain yhtä huono ja osaamaton, vaikka oikeasti olen aivan hyvä ja kehityn.
Mulla on hirivittävän paljon mietteitä ja tunteita, joita en saa järjestykseen. Voisin lämmittää saunan, tarvin lempeyttä.
No comments:
Post a Comment