Syksy alkaa pikkuhiljaa hiipiä tännekin. Harvat aurinkoiset päivät ovat kirpeän kirkkaita, tuuli puskee vaatekerrosten läpi iholle. Kadunreunat täyttyvät keltaisista vaahteranlehdistä, kuitenkin on hämmentävän vihreää siihennähden kuinka lokakuu jo on.
Päivisin vaellan. Nukun. Kuvaan. Liikun. Istun kahviloissa. Olen. Iltaisin istun ikkunalaudalla, pureskelen kynänpäätä ja olen päättämätön. Saatan vetää muutaman viivan paperiin, mutta useimmiten pyyhin ne pois. Useana iltana on ollut kuulas täysikuu, jonka valossa naapurin musta kissa hiipii kiviaitaa pitkin omille teilleen.
Minut kutsuttiin eilen Portugaliin. Ja Mosambikiin, toivotettiin tervetulleeksi minne vain. Kuulin tarinan vuosisadan kusetuksesta ja miehestä koneiston osana. Opin myös muutaman sanan espanjaa, pikkulintu. Tanssin jalkani kipeiksi ja sydämen keveäksi. You're awesome! Yllättävän helposti sitä saa kaljat päälleen, mutta yllättävän helppoa siitä on myös olla välittämättä.
Oh yes.
Aaaaah yks mun lempikappaleita tässä maailmassa. Ja sinä lempi-ihmisiäni <3
ReplyDeletelempi-ihminen, hupsu sana.
Paavali paholaiskissaa ei oo näkynyt. Ehkä se päätti lähteä muiden maiden kiviaidoille istuskelemaan.
Ite oot hupsu, hassunhempee pörröpää hamehelma :---) ♥ Viime päivinä (okei, kahtena viime viikkona) en oo juuri paljon muuta kuunnellutkaan. Ai mitä musiikkia.
DeleteOi Paavali oi Paavali missä lienet!