Öisin en ole

Olen saanut vieraan. Sillä on hennot ja värikkäät siivet, kahisevan nukan peittämät. Monta paria jalkoja ja pitkät tuntosarvet. Niitä värisyttäen se harhailee pitkin punaisesta kankaasta tehtyä kattolamppua, välillä pyrähtäen panikoivaan lentoon valonlähteen ympärillä. Se törmäilee, vaihtaa suuntaa, törmää taas ja lopulta pysähtyy. Hetken päästä se jatkaa taas pakoaan, ja minä katselen Prinsessan tekevän itsemurhaa.

Tuntuuko sinusta koskaan niin kuin särkyisit? Kuin lentäisit päin hehkulamppua ja polttaisit siipesi, saisit palovammoja ja huutaisit? Kuin sinua ympäröisi ohut seinämä, jota olet liian heikko rikkomaan?

Näetkö koskaan unta kuolemasta? Minä näen. Olen tappanut kaikki läheiseni, olen työntänyt ystäväni alas jyrkänteeltä ja nauranut. Olen raiskannut ja tullut raiskatuksi, itkenyt hautojen äärellä. Haukuin äitiäsi huoraksi. Olen puukottanut sinua rintaan ja syöttänyt sydämesi susille. Sudet minä seivästin ja poltin roviolla.

Hei pieni, minä en uskalla mennä nukkumaan.