Relax without laziness

Focus without tension

Perceive without projecting 

Witness without judging

Enjoy without craving

Reflect without imagining

Love without condition

Give without demanding

Receive without possessing

Serve without self-seeking

Challenge without dominating

Meditate without identity

Correct without blaming

Overcome without pride

Laugh without cynicism

Cry without pity

Confront without hatred

Guide without superiority 

Be without self-defining

Live without arrogance

Enter without self-importance

Depart without regret

Be one with God

~ Mooji

Elementtilaulu

Connect Wisely

less what everyone else is doing.

more you - your dreams, your

desires, what you want, what you

were born to do, who you are, your

passions, your talents, your true

loves and what that little voice

inside your head is telling you

about the unfolding of your

awesome, just for you life.

unknown

Löytöjä

Pyrkiä ymmärtämään syvästi. 

Minä olen on-line, one-line.

Olet elämässäsi kotonasi. Sinulla on vapaus tehdä mitä haluat. Ymmärrä ettei sinun tarvitse loukata toisia tällä vapaudellasi. 

Rakasta, koska rakkaus on paras kipu.

Älä välitä liikaa toisten mielipiteistä. Ei ne tiedä lopulta kuitenkaan lopulta vittuakaan edes varpaankynnestäkään.

Älä riipu ihmisissä vaatimassa heiltä asioita. Ihmiset ovat vapaus. Anna heidän olla ja tehdä mitä mielivät.

Rakkaus, luottamus, kunnioitus. Ota jokin niistä pois niin kaikki kolme menetetään.

Ole joskus yksin. niin yksin, ettet tiedä mitä tehdä, niin pitkään, ettet enää miteti mitä teet. Olet pilvet, olet puut,olet yksin.

Opettele asioita. Älä jää näkökulmien vangiksi. Ole ennenkaikkea utelias.

Lopulta. Kukaan ei välitä sinusta ja jutuista jotka ovat sinulle tärkeitä. Puhut paskaa. Nöyrry ja avaudu uudelleen.

Elä tätä päivää. Huomenna olet ehkä poissa. Sekunnin verran me tästä jo hiivumme pois. Et voi pitää mistään ikuisesti kiinni. Olet nyt elämän sylissä.

Sitäkö pelätään että toiset tekee paremmin, vaikkei kukaan ole sinä?

Kotini on kehoni. Ihmeellinen sykkivä sydän ja ajatukset niiden ytimessä.

Itseni arvostus ilman kysymystä?

Matkaillen elellen

Otteita

Sateessa satojen edessä, tuhansien takana. Olen matkalla järvien maahan, lumien keskelle. Hiljaisuuteen. Mieleni silmin juoksen yhä paikallani, vaikka matka on ollut etenemättä pitkä. Salattuja lauseita piilotellen puistoihin, pitkospuita pitkin taivaaseen. Varjoton aamuauringon valo makuuhuoneen ikkunassa. Pölyhiukkasten tanssi valon virrassa. Pakkomielteitä pakkomielteiden perään. Hiljainen syyllisyys kukkimassa seinäruusun rinnassa, nämä siemenet on kylvetty jo vuosia sitten. Veljet rinta rinnan marssimassa sotaan itseään vastaan, kuka voittaa vai onko tämä sota pelkästään häviämistä  varten. Kaikki on pään sisällä. Metafyysinen tulostin. Kirjoita kirjoita kirjoita. 

Kirkkaan päivän jälkeen laskeutuva yö on raskas kantaa. Valo katoaa kuitenkin vain palatakseen uudestaan. Kauanko jaksaa jatkua, tämä iänikuinen kilpajuoksu aikaa/ajattomuutta vastaan? Kuka on, kun en itse enää ole? Jaksaisin valvoa loputtomia öitä jos vain löytäisin syyn miksi. Aamulla painaisin pään tyynylle rauha sydämessä, suljettujen luomien läpi katsoisin sinua kun heräät uuteen päivään. Sieluni lepää silmiesi lempeässä sylissä. Kuiskaat korvaani rakkauden sanoja ja uskon kaiken.

Sinulla on vahva ja kaunis sydän. Afrikan aurinko loistaa silmissäsi kun kerrot suunitelmistasi seilata pitkin Karibianmerta. Sinulle tämä maailma on vain välietappi matkallasi jonnekin vieläkin suurempaan. Taivaanrannanmaalari ja naistennaurattaja.

Let the moonlight guide you feel the joy of being alive, stop chasing shadows just enjoy the ride.

Ymmärtää vai tullako ymmärretyksi? Eihän kumpaakaan voi loputtomiin olettaa. Elämä ei ole suoraalinjaa minulle. Anna sillä olla tarkoitus. Toivon koko sydämestäni, että virta on viemässä minua juuri sinne minne pitämäni mennä. Olenko tyhmänrohkea, vastuuton? En tiedä. Välittäisinkö, jos tietäisin? En tiedä. Ehkä en.

Kuuta kyntää, mielen rantaa, kyllä aurinko kantaa. Tuhannet havisevat lehdet muodostavat vahvajuurisen puun. Syvemmälle korkeammalle kohti vettä ja taivasta. Havisen vapisen mutta niinhän me kaikki. Miten tästä eteenpäin? Jos vain olisin tässä, niin mitä sitten? Olisin odottamatta, paikaltani katselisin ollen osa mutta osaaottamatta. Näkisinkö sitten?

Nilkassani matkaa nyt tanssijaystävä. Muistan uuden musiikin, riemuriehan ja ilon sydämessä. Muistan miltä soitin tuntuu käsissä, miten ensimmäiset näppäykset ovat ujoja ja hakevia. Hetki hetkeltä kuitenkin, avautuen, vapautuen. liitää laulu, voimistuu sävel. Jaksa, ole rohkea. Älä tuomitse tai luovuta. Käsissäsi sinulla on jotain, johon kannattaa panostaa. Kitara ja elämä.

Aquí en la Casa de Mis Abuelos - Alonso del Río

Pelosta/About fear

Tiedäthän sinäkin, miltä se tuntuu. Uuden edessä kurkkua kuristava kauhu, paino vatsanpohjassa. Silmien takana vilisevät kuvat mitä jos entä jos mutku entäkusitku. Kädet hikoavat kylmää. Kurkussa oleva pala kasvaa ja sanat putoilevat suusta kankeina ja tyhjinä. Pelottaa. Ihan hitosti,

Asun maassa, jossa tehtiin viimeyönä päätös. Päätös siitä, ettei Skotlannista tulekaan itsenäinen maa. Sanottiin No thanks uudelle ajalle, uusille mahdollisuuksille, edistykselle, omavaraisuudelle, nuorelle sukupolvelle. Näen turhautumisen. Ei-ihmisten enemmistö koostuu lähinnä vanhoista ja rikkaista, joille nykytilanne on suotuisa. Ei tahdota päästää irti siitä mihin on totuttu, pysytään kiinni vanhoissa kaavoissa koska täähän on meille ihan mukavaa. Annetaan jonkun tuolla kaukana Lontoon päässä päättää niin meidän ei tarvitse. Nuoriso on raivoissaan. Olemme älykäs ja tulevaisuuteen katsova sukupolvi, jolta on nyt viety mahdollisuus vaikuttaa. Tällainen tilaisuus ei enää tule toistumaan, näitä vaaleja tuskin järjestetään enää koskaaan. Pettymys on valtava.

Näin pelko vaikuttaa, ei vain yksilötasolla vaan kokonaisen kansakunnan kohtaloon. No thanks-kampanjan slogan oli "It's not worth the risk". Totuus on, että joskus se riski on vain otettava, On hypättävä tuleen ja sen läpi. Katsottava, mitä sitten tapahtuu. Tuhkasta voi paljastua timantti.

Olen miettinyt pelkoa paljon viimeaikoina. Mikä pelottaa. Miksi? Pelottaa puhua julkisesti, pelottaa kokeilla uusia asioita, pelottaa sanoa miltä tuntuu, pelottaa tehdä virheitä, pelottaa tulla naurunalaiseksi, pelottaa luopua, Pelottaa, että joku joka on rakas lähtee tai kuolee. Varsinkin luopumisen pelko on todellinen. Pelkään päästää irti tutuista ja turvallisista ihmisistä, paikoista, tavoista. elämäntilanteesta. Koska, no, täähän on ihan mukavaa näin. 

Pelko jähmettää ja pysäyttää paikalleen. Kun pelkää, ei mene eteenpäin. Ei mene, koe ja näe. Sitä on kiinni tutuissa rutiineissa päivästä, viikosta, kuukaudesta jopa vuodesta toiseen. Pelko on kollektiivinen tauti. Pelokkaassa sydämessä ei ole tilaa rakkaudelle. Pelko johtaa helposti vihaan, katkeruuteen ja kateuteen. Sillä on monia ovelia muotoja. Pelko on kuin nukkemestari, joka vetelee yksilön kohtalon lankoja. Mutta totuus on, että the only thing that is constant is change.

Tänään lupaan tehdä töitä pelkoni kanssa. En enää kohtele sitä vihollisena vaan opettajana. Voin oppia peloistani paljon, ehkä jopa, jos olen onnekas, kääntää ne vahvuudeksi. Sen päätän, etten enää anna pelon jähmettää. Voin juosta, mutten pysähtyä. Antaa mennä vaan vaikka vähän pelottaisikin.

-----------------------------------------------

You know how it feels. Whenever facing something new you feel something choking you, you feel a weight at the bottom of your stomach. Images of whatever could maybe possibly propably happen are racing wild behind your eyes. Your hands are sweat and cold, it is difficult to speak and whatever comes out feels empty and meaningless. You're so afraid. Very much so.

I live in a country in which a decision was made last night. A huge decision. A decision that Scotland will not become an independent country. They said no thanks to new times, possibilies, self-sufficiency, progress, the young generation. I can feel the frustration all around.  The majority of no-voters consists mainly of the old and the rich who feel content with the way things are. They do not want to let go of what they're used to, they decide to stick to the old patterns because, well, this is kind of comfortable as it is. Let's just let someone somewhere in the far London end decide for us so we don't have to. The young are furious. We are an intelligent and forward looking generation which has now been deprived of the possibility to make a real difference. A chance like this is not a reoccurring phenomena. The disappointment is huge.

This is how fear works, not just on individual level but it changes the destiny of a whole nation. The slogan for 'No thanks' -campaignt was 'It's not worth the risk'. The truth is that sometimes you just have to take the risk. You have to jump into the fire and through. See what happens then. The ashes might hide a diamond within.

I have been thinking about fear a lot recently. What makes me feel fear and why? I feel fear of speaking publicly, trying new things, saying how something makes me feel, making mistakes, feeling ridiculed, letting go. I feel fear when I think that somebody dear to me might leave or die. Especially the fear of letting go is sometimes very real. I fear to let go of people I know and feel safe having around, places, habits, life situations. Because, well, I feel comfortable the way things are.

Fear is stagnating. When one is afraid he does not go forward. He does not go, experience and see. One is stuck in familiar routines from day to day, week to week, month to month, even from year to year. Fear is a collective disease. Fearful heart has no space for love. Fear often leads to other emotions, like hate, bitterness and jealousy. It has many cunning forms. It is like a puppeteer, that is pulling the strings of one's personal destiny. But the truth is, that the only thing that is constant is change. 

Today I promise to work with my fear. I will not treat it as an enemy but as a teacher.I can learn a lot from my fear, even, if I am lucky, I can turn it to be my strength. But one thing is for sure, I will not fear make me stand still anymore. I can run but not stop. I will step into the fire. 

Asian Dub Foundation for Palestine @ Liquid Rooms, Edinburgh

Ensimmainen yrite keikkakuvauksessa. Kolmijalan puuttuminen ja lieva humalatila heiluttavat kuvaa, mutta eikohan siita selvan saa.

Yhdessa yksin, yhteydessa

Maa, vihreys, ilma, tuulet, taivas, valo, kirkkaus, lampo. Sade.

Yksinhan en ole koskaan. On polkuja joita kulkea, jokia jotka virtaavat, lintuja jotka laulaen lentavat. Puiden lomassa peuran varjo, terho suussa kiipeilevat oravat. Ihmeita ylt ympariinsa. 

Yksin olen, jos on epailys. Viha, kateus, varjot, lohduttomuus. Katkeruus, takertuminen. Heitan pois mokomat.

Teen tilaa valolle, rakkauden vastakohta on pelko. Puhdistan, puhdistun. Pollon sulka, pyhan puun savu. 

Ota minut, opasta. Nayta mita minun pitaa nahda, opeta mita oppiman pitaa. Rakastan sinua, luotan sinuun, anna  minulle anteeksi. Kiitos.

Aho.

Kottii

Koskaan en tiennyt. 

Matka on ollut pitka. Paljosta olen luopunut, paljon olen saanut. Enemman ja suuremmin kuin olisin voinut kuvitellakaan. Pelaten uskalsin. Tanssin, kavelen katuja pitkin kadet taskussa vihellellen.

Tuntuu, etta pian on aika jattaa turvasatama taakse. Tahdon vaeltaa hetkeksi pohjoiseen, keskelle tunturituulien. Kotiin. Voi miten voikaan ikavoida, omaa jarvea, jolla on kristallinkirkas vesi ja lempeat laineet suutelemassa rakkaita rantoja. Metsia, puita joiden puhetta hammastellen kuuntelin jo varvunkorkuisena. Sammaleilta piti aina pyytaa anteeksi, kun paallensa tallasin. Pienta jokea, jonka virtaan olen valutellut surun ja murheen jos toisenkin. Korkeakasvuiset heinapellot jotka katkevat kaikki salaisuudet. Hiljainen maantie satunnaisine kulkijoineen, jotka kovin harvassa ovat. Taysikuuta jaisen jarven ylla, revontulia. Pakkasen paukkoa, pohjantahtea. Rantasaunaa, pihkan ja tervan tuoksua, vihdaniskuja. Poronjuoksua.

Jos on juuret solmussa ei latvatkaan kasva.

Hayano, hayano

Connected From Within

We are circling, circling together

We are singing, singing our heartsong

This is family

This is unity

This is celebration

This is sacred.

El Condor Pasa

I'd rather be a sparrow than a snail.
Yes I would.
If I could,
I surely would.
I'd rather be a hammer than a nail.
Yes I would.
If I only could,
I surely would.

Away, I'd rather sail away
Like a swan that's here and gone
A man gets tied up to the ground,
he gives the world
its saddest sound,
its saddest sound.

I'd rather be a forest than a street.
Yes I would.
If I could,
I surely would.

I'd rather feel the earth beneath my feet,
Yes I would.
If I only could,
I surely would. 

Inspiration II

Inspiration I