Thursday 23 April 2015

Giitu elli


Kuuntelen. Hiljennyn. Plaaplaaplaa sanojasanojasanoja. Mihin niitä tarvitaan. Täyttämään tila, joka muuten tuntuisi liian tyhjältä? Katson kivisillalta alas hiljalleen virtaavaan kevätjokeen. Mitä kätketkään itseesi, tuhansia tarinoita, pisaroita, kohtaloita. Näen ympyröiden avautuvan ja sulkeutuvan jälleen. Tämä matka ei kulkemalla pääty. 

Tänään kirjoitan kiitollisuudesta käsin. Ymmärrän, ettei onnellisuuteni ole kiinni siitä missä kohden Äiti Maan pintaa olen. Halaan minua kovasti. Kyllä me pärjätään. 

Hiljaisuus tervehtii minua kuin vanhaa ystävää. I embrace it as such. Tuntuu hyvältä tietää millaista on rakastaa minun laillani. Rakastan sinua kuin sitä ensimmäistä kevään kukkaa, joka hennolla voimallaan ilmoittaa aikojen vaihtumisesta. Mitä ikinä minusta tahdotkin, löydät kyllä kun katsot tarkasti. Pisarassa aamukastetta, ruohonkorren kärjessä lepää kokonainen maailma. Niin sinunkin silmissäsi. Leijonan harja hohtaa jälleen, ilves kehrää tyytyväisenä. Jos vain olisit siinä, suutelisin aivan pienesti niskasi kaarta. Niin pienesti, ettei mikään voisi olla sen suurempaa. 

I am so grateful it hurts.

No comments:

Post a Comment