Miksi pelätä rumuutta? Paljastuuhan se kuitenkin. Kiipeän vuoren rinnettä yksinäisyyttä etsimään mutten löydä. Lähistöllä nuoripari kikattaa tupakkaa poltellen. Vituttaa.
Koditon kadunmies esittelee itsensä Luomu-Jimiksi. Jim on vihainen - joku on varastanut häneltä radion. Jim ei ole enää tällä planeetalla samoin kuin me muut mutta silmissänsä on valoa vielä. Kuuntelen, eihän tässä ole kiire mihinkään. Kuu kyllä odottaa, vaikka pysähdynkin hetkeksi ihmisen äärelle. Pelottaa. Silti, emmehän ole liian erilaisia, Jim ja minä. Kumpikin kaipaamme jonnekin. Muualle. Miksi miettiä mikä meidät erottaa?
Eläimelliset huudot kaikuvat öisillä mukulakivikaduilla. Hätkähdän ja naurahdan. Humalainen nainen roikkuu taksin ikkunasta irvokkaasta räkättäen, osoitellen minua etusormellaan. Hymähdän ja jatkan matkaa. Et sinä minua tunne, huutele vain. Samoin kohtaamme toisiamme, tutkimattomista menneisyyksistä tulleita. Mitä on takanasi en voi tietää, mitä on tuleva voimme kohdata yhdessä.
"There is nothing like looking, if you want to find something. You certainly usually find something, but it is not always quite the something you were after." -J.R.R. Tolkien
Mitä näen kun katson peiliin? Sinisilmät, jotka tietyssä valossa paljastavat kätketyn häivän keltaista. Nenän, huulet. Takkuisen tukkakasan, jonka taakse kätkeytyä, vetää verhoksi itsen ja maailman väliin. Miten tästä eteenpäin, mietin, ja nostan käden kasvojeni eteen. Keskisormessa minulla on isoisoäitini kultasormus. Muistuttamassa, ettei meistä, lopulta, pairhaimmillakaan jää jälkeen kuin muisto siitä mitä oli.
Tihkusadetta. Harmaus makaa kellotornien päälle, henkäillen. Olen kanaalin varrella taas, valkopartainen mies hymyilee ja vilkuttaa kun ponnistelen eteenpäin. Sydän kevenee hetkeksi.
I have dreams and ideas I am ready to work for.
Yliopiston aulan valot ovat kirkkaat, silmiä häikäisee. Hengitän syvään ja katoan väkijoukkoon. En katso sinua silmiin ja teen sen tarkoituksella. Hierot sormeasi ikeniä vasten leveästi hymyillen - pidä kiinni tyttö, on aika mennä. Kohahdus väkijoukosta. Mistä näitä sarjatuotantopersoonallisuuksia oikein riittää?
Kaikkia meitä pelottaa ja onko se ihmekään. Unelmoin salaa. Intia? Olisiko? Toivon. Hiukseni ovat litimärät sateesta mutten välitä. Näkeehän sen. Ottaisitko käsistäni kiinni ja halaisit kovasti. Älä päästä irti. Vapauta mieli ja sukella.
Näen hämmennyksen lapsenkasvoilla. Miltä näyttää aurinko ilman värejä, miltä kuulostaa kuuron musiikki? Ei se ole vajavuutta, vain erilainen tapa kokea.
No comments:
Post a Comment