Consult your pineal gland!

Cosmic Galactic Gathering, 12th of April, Edinburgh. 

Home pt. I

The people.

paperi on tyhjä, pupilli on musta.

ihminen voi käyttää mielikuvitusta.

lintu voi näyttää miten haihtuu tuska,

opetella laulamaan ja laulaa susta.

Sivistyssana

Aamu hiipii vieraaksemme kuin varkain - on lähdön aika. Kiroan verhojen välistä kuikkivaa valoa, menisipä matkoihinsa ja antaisi meidän viipyä yössä. Trust yourself. En kavahda kättäsi kyljelläni, luotan vielä sen verran. Kuuntelen hengitystäsi, sen ääni on syvä ja rytmikäs - rauha siinä elää.  Tanssahdamme muutaman kömpelön tangonaskeleen pakattujen laukkujen keskellä. Rumpusettisi odottaa vielä nurkassa.

Venäläinen ei ole taaskaan nukkunut, se istuu keittiössä silmät punaisten renkaiden kehystämänä ja kiroilee. Se näki unta, jossa se ampui itseään pistoolilla ohimoon muttei silti kuollut. Sitä korpesi, olisi ainakin saanut nukutuksi. This is how my life's been for years. Olen kiitollinen saadessani edes toisinaan unta.

Paistelen kananmunia ja mietin, onpahan tämäkin. Sanovat, että pitäisi puhua kovempaa. Tarjoavat trattia megafoniksi, kiittelen vuolaasti vittuillen.

Sinun onnesi saa minut loistamaan. Lähdet kauas ja kauaksi aikaa, mutten jää ikävöimään. Vielä en sinuun luota tai rakastu, se saakoon odottaa. On vähän muutakin ajateltavaa. Vihlonta rinnassa kuiskii toisenlaista tarinaa kun käännyn kadun päädystä vasempaan, kuiskikoon. Istun puiston penkillä ajatuksetta. Autovirta sulaa yhteen värikkääksi käärmeeksi, suih suih suihkien eteenpäin. Mihin kaikilla on niin kiire?

Levottomana kierrän. Juoksen kerran vuoren ympäri tuulta vasten ja löydän pienen kipinän. Puhalla, puhalla!

Muisto vienosta kolibrista saa itkun valloilleen. Kohotan katseen kohti halkeilevaa kattoa, puristan kädet nyrkkiin ja hampaat yhteen. Kiitos. Kiitos. En tiedä vielä mistä hyvästä, paljastakoon itsensä kun on sen aika. Selkeyttä minä kaipaan, mutten vaadikaan. Yhtä kuitenkin tänään kiitin, tarinankertojaa. Sanoillaan sai vedettyä minutkin takaisin lapsuuden mielenmaisemiin, niihin kuviin, joita mielessäni katselin kun luin kirjoja salaa peiton alla myöhään yöhön.

Se on puoli kaksi. Tahtoisin valvoa aamuun, nähdä mistä suunnasta aurinko oikeasti nousee. En usko ellen itse katso. Nouseeko lie ollenkaan?

Olen väsynyt.

December

Tana yona kommin viereen rakkaan, joka on oikeasti jonkun muun. Huomaatko valheen tassakin lauseessa - eihan ketaan voi omistaa. Olenko tyhja, koska annan teidan ottaa omanne? Mita minulle jaa, kun kaikki on annettu.

Nain teita tanaan kahvilassa, jossa tyoskentelen. Sinun silmiasi tummentavat varjot, jotka ovat syvemmat kuin koskaan. Kerrot menettaneesi laheisen. Ihailen sinua, sita janoa ja paloa, syvyytta jonka naen heijastuvan sinusta kaikkeen mita teet. Sinakin taytat kohta jo seitseman, silitan paatasi ja huomaan, etta vahan jo ujostuttaa. Emmehan ole nahneet pitkaan aikaan. Turhaudun, kun cappuccinossa ei ole taaskaan tarpeeksi vaahtoa. Takapihalla jaetaan tupakkaa ja tarinoita, tarinoita siita miten Italiassa kasvetaan miehiksi. Siita, miten todella tehdaan toita. Tunnen olevani hyvin nuori, hyvin, hyvin nuori. 

Viime aikoina en ole ollut mina. Kuka sitten? Haamu katuvaloissa, hiljainen yskays nurkassa. Puolikas hymy ja hetkeksi silmissasi viipyva katse. Joku joka rakasti musiikkia, muttei osaa enaa kuunnella. Joku joka rakasti vareja, muttei enaa nae. Paatoksia, paatoksia. Miten kayttaa tama aika, mita tehda, kun jokainen sekunti alkaa merkita niin paljon, ettei virheille tunnu olevan tilaa missaan? Onko nyt aika purkaa vai rakentaa? Tuhoutua, ja syntya uudestaan? Paastaa irti.

Unohdan paljon ja muistan vahan. Itken tunteetta tunteettomuutta.

Kylmyys.

Myönnän

Olenhan minä vielä elossa. En vain kykene jakamaan, antamaan. Luomaan. Tyhjästäkö? Rintaani on sulanut rautainen lukko, sieluni seisoo kalpeana kaltereiden takana. Tänä vuonna syksy on imenyt värit minustakin, varistellut kivikaduille tuhansien kenkäparien tallottavaksi. Kaupunki riehuu ympärilläni enkä saa otetta mistään. Juoksen mutten pääse pakoon, mikä ikinä se onkaan miltä haluan piiloutua. Päivät vierivät perä perään, sulaen nimettöminä toisiinsa. En muista enkä tunne. Sireenit - hätkähdän. Sinä näet minussa vielä jotain joka ennen oli ja jonka tunsin itsekin, enää en tiedä. Löydänkö vielä? Toivon. Itku kutittelee kurkkua useammin kuin olisi tarpeen. Hymytön kuvajainen lammen pinnassa, väreilee ja murtuu tuulen yltyessä. Metsään, kukkulalle, vuorelle, minne vain. Tuijotan tuimasti kohti kattoa vaatien vastauksia. En saa.

Myönnän, että välillä vähän pelottaa.

Flow I

Pyöräilen kanaalin vartta, kirpeässä aamussa mies tasapainottelee jokilaivan kannella kahvikuppinsa kanssa. Nauran ääneen ja soitan kelloa.

Vapaus ja vastuu. Jokainen hetki on valintoja täynnä.

Ikävä tuntuu mutta tuntukoon - se tulee joka on tullakseen. Jokainen päivä on elinikä, sekunnissa lepää ikuisuus. Rakenna, keskity rennosti nauttien. Istun puistonpenkille kuuta katsomaan, vaikka tarkoitus oli rientää. Huomaa. Breathe in & smile. Ota mitä annetaan ja hymyillen laske takaisin maailmaan.

Tänään olen myös hyvin väsynyt. Niin väsynyt, että huomasin vanhojen virheiden vielä kytevän. Sitä tapahtuu. Tapahtukoon. Takana on pitkä matka jo kuljettuna. En minä tästä horjahda, itseni opin tuntemaan. Muistan hengittää. Kävelin valkosukkaisen kissan kanssa yhtä matkaa pitkän tovin, toisillemme puristen. Koskaan ei saisi olla niin kiire, etteikö ehtisi katsoa ja koskettaa. Nyt on särkevät lihakset ja painava pää. Huomenna näen rakkautta.

Tänään heräsin sateeseen ja epävarmuuteen. Kuka olen, mihin olen menossa? Aamupalaksi ei tee mieli puuroa. Eilisen muisto painaa - painakoon. Muistohan se vain on. Itsehän minä niitä punnuksia vaakakuppiin kasaan. Mitä oikein odotan? Kaikki on tässä. Valitsen keltaisen mekon ja neuleen, vastapainoksi harmaalle taivaalle. Onhan se aurinko täällä vielä, vaikkei sitä aina näe. Muistin jättää pannuun kahvia muillekin. En pidä kelloista.

Tässä päivässä on jotain. Vaivun puolikkaaseen uneen vain herätäkseni vajavaiseen todellisuuteen. Muutkin ovat sen ilmasta aistineet. Vaihdos. Rajat murtuvat toisiinsa sulaen. Ei tee mieli puhua vaikka sanoja on, valukoot sitten paperille. 

Kuka kysyy, utelen itseltäni päätä puolelta toiselle kallistellen. Sanot olevasi isääsi vanhempi ja minä uskon, sen näkee kyllä kun osaa katsoa. Aamuauringossa silmissäsi lepää iättömyys. Nauraen kehotat vaihtamaan lakanat. Muistan hengittää ja seison pää vasten lattiaa. Yhdessä ihmettelemme hiljaisuutta, kuiskausten kehtoa keskellä kaupunkia. Kaipaan selkeyttä.

Olen yksin mutten yksinäinen. Rakkaus väreilee syysilmassa, silitän vaahteran karheaa kaarnaa. Sen latvoissa tanssivat jo tulen sävyt, viheriän hiipiessä kaarnan alle lepäämään. Onhan se työnsä tälle erää tehnyt.

Kerro, mitä kaunista näit kun pyöräilit aamulla töihin, sinä kysyt ja kauhistun.. En tiedä, silmät kiinni kiiruhdin. Anteeksi. Lupaan olla tarkkaavaisempi. Kahvilan ovi käy, ranskalainen ruskeasilmä on palannut. Sillä on hyvä pää, kaksi tuplaespressoa peräkkäin on kunnioitettava suoritus.

Hautaudun peittojen alle enkä uskalla liikkua. Paljon on vielä kohtaamatta. Leikittelenkö vain? Haavailen ihan vähän, elänhän jo unelmaa. Jokaisessa päivässä piilee sanaton kauneus. Vaikka se hiljaa ohitse lipuukin, ei ole tarvetta tarrautua. Menköön, onhan se jo kerran eletty. Toiste ei tule eikä tarvitsekaan.

Minä itse olen ainoa joka voi kahleet nilkkoihini sitoa. Potki pois mokomat ja juokse kun vielä voit.

Sinun hiuksesi heijastavat hopeaa ja suutelet päälakeani. Valot tanssivat seinillä kun kerrot miten hautasit veljesi. Minä painan pääni enkä sano. Olemme tässä yhdessä silti. Osaamme vielä nauraa, voi kuinka me naurammekaan. Pitkälle yli yön keskikohdan, aamua kohti taittuen. Kyyneleet poskipäille virraten. Näin nostamme maskin surun sinisille kasvoille, kopsautamme kolpakot rempseästi yhteen ja kiitämme elämää.

Tasapainoilua

Kiitos elokuu, olit minulle hyvä.

Kiitollisuutta

Olen vaihtanut paikkaa; ottanut valoisan kuvan joka päivä, kuullut trumpetin soivan vuorelle kirkkaassa yössä, löytänyt veljiä, itkenyt kasvot kohti taivasta ja maata, puristanut kädet nyrkkiin ja purrut hammasta; liittänyt kädet yhteen ja painanut pään alas; valvonut öitä ja nukkunut päiviä, katsonut silmiin ja niiden lävitse, koskettanut ja tullut kosketuksi, jättänyt tuoksun petivaatteisiin, kirjoittanut runon kauppakuitin taakse, nöyrtynyt, oppinut kantapään kautta, tuntenut pienuutta, vaeltanut, eksynyt ja palannut. Myöntänyt, että joskus pelottaa. Oppinut, että se on ihan okei.

Syyssateen piiskatessa ikkunaa olen turvassa.

Rakastan näitä katuja, rikkinäisiä ihmisiä ja salaisuuksia. 

Olen tullut kotiin.