Käärmeen lasken ulos sisuksistani, pois sydäntäni jäytämästä. Rujosti kakoen ja riuhtoen, suupielet se repii mennessään, verinen käärö maassa. Luikertele matkoihisi mokoma, kuiskaa vieno kolibri, hento suojelija. Mene pois, älä koskaan herkeä palata mokoma ruma ruoja. Kotka liitelee luokseni länsituulen tuomana, jaguaarin kultaiset silmät kiiluvat metsän siimeksessä. Sytytän palan pyhää puuta, savun siimekseen sulautuu läärmeen hahmo, hälveten, haipuen. Kaipaa en.
Olenhan elävä vielä, tunnen, hengitän. Kiitän.
Mitä kaipaat.
Mitä pelkäät.
Äiti, lapsesi hyräilee laulujasi.
Olet kaikkialla, kaikkeudessa, kaiken edessä ja takana.
"Olen huokaisten hymyilevä kiitos."
Olen tässä.
No comments:
Post a Comment