Yhdessä, yhtenä

Uutena vuotena Edinburghin kadut olivat täynnä juhlijoita, Hogmanay-festivaali täytti kaupungin ääriään myöten täyteen. Viisi tuntia ennen keskiyötä löysin vielä hieman aikaa itselleni ja kameralle, mutta näin jälkikäteen selailtuna kuvat ovat suoraansanottuna aikamoisen huonoja. Yksi uudenvuodenlupaus voisikin olla hämärässä kuvaamisen opettelu, huhhei.

Parhaat hetket jäivät muistikortin ulkopuolelle. Munniharppua Royal Milella soittaessani seuraani liittyi mies kazoonsa kera. Ihmisten ilmeissä oli huvittuneisuutta ja ihmetystä, olimme hetken aikaa kieltämättä aika kummallisen näköiset kumppanukset outoine soittiminemme. Kiiteltiin seurasta ja toivotettiin ne perinteiset.

Keskiyöllä taivas räjähti väreihin ja ihmiset tanssiin. Käsikynkästä käsikynkkään, hups, hei vain otatkos shamppanjaa! Sain pari karvaista suukkoa, olin rutistua vallattomassa ryhmähalauksessa ja kiusoittelin harmaapartaista herraa. Nauroimme pitkätukan vitseille posket ja silmät loistaen. Välillä tunsin olevani suuresti yksin toisiaan haaveellisesti silmiin tuijottelevien ihmisten keskellä, mutta no, kai sillekin ololle on aikansa ja paikkansa. Ohimenevää kuitenkin.

Ajatus jaksoi juosta aamukuuteen, sitten olikin jo hyvä levätä. Kaksinollakolmetoista alkoi yhdeltä aamupäivällä, kirkkaana ja uutena. Päivä kului leppoiseen tahtiin, Tanssii susien kanssa sai kunnian olla vuoden ensimmäinen elokuvaelämys. Illansuussa kotiin kävellessä kadut olivat jo tyhjentyneet niin juhlijoista kuin yllättäen roskistakin. Maailmanpyörä on vielä paikallaan, mutta juhlakausi alkaa olla ohi. Juna-asema oli tyhjä ja hiljainen, paljon ei oman askellukseni lisäksi ääniä kuulunut.

Ylläoleva on ihana uudenvuodentoivotus Perry från Sverigeltä. Viimeaikoina on tuntunut juurikin tuolta - kohtaamisia.