Tuesday 20 November 2012

Katsotko, hymyiletkö

I've become so numb I can't feel you there
Become so tired so much more aware
I'm becoming this all I want to do
Is be more like me and be less like you


I cannot leave here, I cannot stay,
Forever haunted, more than afraid,
Asphyxiate on words I would say,
I'm drawn to a blackened sky as I turn blue,

There are no flowers, no not this time,
There'll be no angels gracing the lines,
Just these stark words, I find,
I'd show a smile, but I'm too weak,
I'd share with you could I only speak.


Please clear this house of ill-aquired taste.

Pari vuotta takaperin takerruin epätoivoisesti näihin ja moniin muihin sanoihin. Roikuin kiinni angstissa ja epävarmuudessa kun en uskaltanut kautta osannut muutakaan. Kaikki mitä tein, oli täynnä tiettyä tyhjyyttä, epätoivoista hyväksynnän hakemista niin itseltäni kuin muiltakin. Mikään ei tuntunut aidolta, minulta. En tiennyt kuka olin, mistä oikeasti pidin, mitä halusin. Olin vain ja vaikeroin, vaikka mikään ei sinällään ollut pielessä. Jonkintasoinen eksistentiaalinen kriisi se kai taisi olla. 

Tänään tajusin, että olen kasvanut säkeistöjen ohi. Niiden henkilökohtainen merkitys on kutistunut mitättömän pieneksi, mustaksi rippuseksi, melankoliseksi lyriikaksi, johon voi heikkona hetkenä heittäytyä rypemään. Mutta vain hetkeksi. 

Kun oppii seisomaan omilla jaloillaan, kun alkaa tehdä päätöksiä pelkäämättä muiden mielipiteitä suuntaan tai toiseen, sitä tulee huomaamattaan onnellisemmaksi. Ei ohimenevästi, vaan paljon pysyvämmällä, syvemmällä tasolla. Sellaisella, joka tuntuu jatkuvasti, jonka päälle kasautuu vähän kaikesta riippuen muita tunteita, sekä kielteiseksi että myönteiseksi koettavia. Niiden alla vaikuttaa tämä rauhallinen onnellisuus, jonka ansiosta ohimeneviä, muita tunteita on helpompi käsitellä. Se on, ja rakentuu jatkuvasti vahvemmaksi, mitä varmemmaksi itsestään tulee ja minkälaisia asioita uskaltaa näyttää myös ulospäin. Onnellisuutta, samoin kuin myös heikkoutta, on turha piilottaa sisälleen. 

On tietenkin olemassa myös hiljaista, myhäilevää onnea, viekkaasti hymyilevää. Salaista. Se on se pilke silmän kulmassa, hymykuoppa poskessa. 

Sellaista.

No comments:

Post a Comment