It's cold enough to build fires

Onhan noita

Olo on kuin syväjäädytetyllä ketulla.


Ihmiset mun ympärillä on stressaantuneita. Ilmeet kireitä, asennot jännittyneitä. Jonkun suupielessä nykii, toisen jalka vispaa hermostuneesti. Musta tuntuu samalta kuin miltä nämä ihmiset näyttää - kireältä, väsyneeltä, ahdistuneelta. Se tarttuu kuin kollektiivinen tauti. Tämä päivä on mennyt nukkumiseen. Mielen olotila heijastuu kroppaan, sekin on kipeä.

Huomenna meen käymään kotona, pitkästä aikaa taas. Sinne on ihan mukava palata, koska mikään ei koskaan ole muuttunut, ja inhottava palata, koska mikään ei koskaan ole muuttunut. 

Nämä on hyviä mietteitä, joita koitan työstää. Kiittäminen, kiitollisuus, lempeys, myönteinen suhtautuminen ihmisiin, asioihin ja tapahtumiin. Avoimuus, rohkeus, päättäväisyys, ilo. Luopuminen. Hyväksyminen. Näitä ominaisuuksia ja taitoja toivon itselleni enemmän. Tarvitsen harjoitusta. 


Valitan liikaa. Harvoin ääneen, mutta harrastan ikävänlaatuista sisäistä jäkätystä. Paljon useammin puhun itselleni morkkaavaan kuin kiittävään sävyyn, enkä ole tyytyväinen siihen, mitä oon saanut aikaan. Ajatukset on yleensä asioissa, jotka pitäisi vielä tehdä, enkä muista olla onnellinen siitä, minkä olen jo saanut aikaiseksi. En kiitä itseäni, olen aina vain yhtä huono ja osaamaton, vaikka oikeasti olen aivan hyvä ja kehityn.

Mulla on hirivittävän paljon mietteitä ja tunteita, joita en saa järjestykseen. Voisin lämmittää saunan, tarvin lempeyttä.

Ps. pysäkillä

saavuimme Muurolan asemalle

en ole vielä saanut puhelua

katson viereisellä raiteella

seisovan junan ikkunaa

vanha nainen kohtaa katseeni

ja painaa päänsä.

puut kantavat aamupäivän valossa

harmaata lumikuormaa

puisen varastorakennuksen katto on paljas

joku kuulemma kiipesi sinne viime talvena

putosi ja mursi selkärankansa

hän ei lennä enää koskaan.

tunnen merkillistä pelkoa

kaksi miestä väittelee politiikasta

molemmilla on tuoppi kädessään

mietin, mitä tapahtuisi

jos he alkaisivat kuristaa toisiaan

ja viiltäisivät kaulansa auki

tunnen merkittävää inhoa.

Sanat ovat kankeita, mutta uusia.

On puolitiessä jostain

Yhdeksän tunnin kulkuvälineissä istuskelun jälkeen on ihan paikallaan jumittaa vielä vähän lisää. Kotona oleminen tuntuu tosi ristiriitaiselta, en osaa alkaa tehdä mitään mitä pitäisi. Huomasin esimerkiksi, että olin unohtanut tiskata astiat ennen lähtöä - jos tietäsin, ettei kasa astioita voi näyttää vahingoniloiselta... Onneksi en tiedä.

Parin päivän sisään taitaa olla paikallaan ruveta ahkeraksi, ja ihan oikeasti tällä kertaa. Oon liian hyvä suunnittelemaan asioiden tekemisen suunnittelun aloittamista, se tuhoaa mut vielä.

Runnin' blue

Huomenaamulla 7:15 linja-auto kaartaa paikallisen huoltoaseman pihasta. Istun ikkunapaikalla ja olen matkalla. 


Rakastan tätä värinää rinnassa.


♥


Vielä hetki töitä ennen pientä eskapistista irtiottoa arjesta. Toivon vaan, etten olisi tulossa kipiäksi. Pää on tukkoinen eikä toinen sierain hengitä. Söin ensimmäisen Buranan noin kolmeen vuoteen, enkä kyllä edelleenkään usko, että siitä mitään konkreettista hyötyä olisi, mutta aina voi toivoa.


♪ The Doors - Runnin' Blue

Runnin' scared 
Runnin' blue 
Goin' so fast 
What'll I do 

Well, I've got the runnin' blues 
Runnin' away, back to L.A. 
Got to find the dock of the bay 
Maybe find it back in L.A. 

Ja tässä mä oon

kera väsyneine silmineni, sekavine ajatuksineni. Ulkona on vihdoinki niin hurjan ja kurjan kylmää kuin tammikuussa kuuluukin olla. Takuista tulee jääpuikkoja ja hengitys putoilee maahan huurtuneina pakkaspensaina. Hytisyttää


En tiiä mitä pitäisi ajatella tai jättää ajattelematta. Meillä vois olla uskomaton kevät, sellanen, jota voitas muistella vielä viiskymppisinä.  Loput sanat oon onneksi unohtanu, tai en kuullu niitä. Älä tuu luo noiden ruskeiden silmiesi kanssa, älä kato mua noin ja pyydä hymyilemään, jotta näkisit sen, mitä musta haluat. Älä lupaa mitään. Älä vilkaise ja käännä katsetta pois ja kuvittele, etten nähny. 


Kyllä mä näin.

Intiaanitalvi

Mokkasiineissa varpaita saattaa paleltaa.

And you will go to Mykonos

Oon ollu vähän hiljaa viime aikoina. Löysin kuitenkin uuden toverin rinnalleni roikkumaan, Martin IV:n, tuttavallisesti Martti. Hän on sangen komea ja tekninen tyyppi. Matkamme yhdessä on vielä alussa, mutta tutustumme toisiimme päivä päivältä paremmin. Seuraavat ovat tosin vielä hänen edeltäjänsä tuotoksia.

Mun sisällä tuntuu hehkuvalta hiillokselta ja kelopuulta.

Tämä vuosi vähän jännittää. Tuntuu, että pitää tehdä paljon päätöksiä ja mielellään hyviä sellaisia. Mutta ehkä en stressaa, ehkä en huoli. Ehkä vaan oon, ehkä fiilistelen, opettelen, tunnustelen, meen, tuun, pysähdyn myös. Se tuntuu tärkeältä nyt. 


Ulos putosi pimeys ja kynttilöihin syttyi liekkejä. Menen katsomaan.


♪ Fleet Foxes - Heplessness Blues