How to say I love you in seven different languages and really mean it.

Sulka

niin on

sävel loputon

tiedän tiedän 

sävel loputon

niin on

vaikka myrsky armoton

pois kotiin meidät vien 

sen sulle vannon

painaa

suru loputon

tiedän tiedän

suru loputon

painaa

vaikka kaikki loppu on

pois kotiin meidät vien

sen sulle vannon

niin on

lupaus sanaton

sulka

Blowin' in the wind

Kartan tutkiskelua, ideointia ja teetä. Minne lähdetään?

Arkipäivän psykedeliaa.

Löydettiin näillä korkeuksilla harvinainen kenkäpuu. 

Sama paikka, eri aika.

Korkealta näkee kauas.

Taireiltama

Että sellainen lauantai.

[12:44:58]:oon paljon miettinyt sitä, miksi läheisyys ahdistaa, miksi sitä työntää ihmisiä kauemmas
[12:45:34]: onko se jotain tiedostamatonta itsekkyyttä tai häpeää
[12:46:12: tuntuu samalla tosi keljulta löytää itsestään sellasia puolia, on vaikeaa hyväksyä se mahdollisuus että deep down oon tosi itsekäs kusipää joka ei halua jakaa itsestään mitään toisille
[12:46:32]: mutta toisaalta sellanen raaka rehellisyys itselleen on aika kasvattavaa

Sumusilmän perjantai

Tänään alkoi loma. Ei tee oikein mieli tehdä mitään, ei aina jaksaisi olla menossa. Ehkä minullakin on lupa joskus levätä. Sain tatuointiajan tiistaille. Tapasin eilen miehen, joka on viimeiset 20 vuotta värjännyt hiuksensa sinisiksi. Yep, it's kinda my thing. Löysin puhelimeni luonnoskansiosta viestin vuodelta 2010, lähettämättömän. Minä rakastan sinua. Poistin mokoman.

Soitin mummolle, ilahtui kovasti. Puhuttiin säästä, kotona on kuulemma kovasti kinoksia.

Lumisadetta & neonvaloja

En minä yleensä näin happamalta näytä, mutta jos on mennyt puoli viideltä nukkumaan heräten kahdeksalta, ketä tahansa saattaa vähän tuimistuttaa. 

Torkutan kymmenesti, juon ämpärillisen mustaa kahvia ja toivon parasta. Eilisilta jaksaa silti hymyilyttää. Ei sitä aina saa nukkua tunnin päiväunia puoliltaöin, peittomajassa, juuri ennen klubille menoa. Lempeitä silmäyksiä ja pakotonta olemista, tanssia, bassoa, nauruanaurua ja monta halausta. Yhdessä askeltaen kotiin sekä hyvät yöt kolmella eri kielellä.

Ja:

"Africa... Yes you get it. That's where we all are from, I promise I'll take you home."

Inside I'm still dancing

Kauneutta on, kun sateen rapina kantautuu avonaisesta puukarmi-ikkunasta. Kun kello lyö uuden vuorokauden kolmatta tuntia, mutta talojen ikkunoissa palavat yhä valot. Nimettömät hahmot liikkuvat verhojen takana ja tiedän, etten valvo yksin. Suurisilmäisen kaksivuotiaan epäluuloisen kuikuilun vaihtuminen leveään hymyyn ja vilkutukseen. Vanhan mustan kissan kehräys kolkossa porraskäytävässä. Kävelyn muuttuminen juoksuksi ja juoksun keveäksi lennoksi. Kaupungin silhuetti lepäämässä horisonttia vasten. On sunnuntai, eikä oo pakko mitään.

Kerran meitä luultiin veljeksi ja siskoksi, vaikka sinun silmäsi ovat ruskeat ja hiuksesi pikimustat. Vaikka sinulla on Afrikan aurinko ja hiekkaiset rannat, minulla Suomen lumiset metsä ja yöttömät yöt.  Erilaisia mutta niin samanmoisia.

Minä olen niitä, joilla on antaa sinulle loputtomasti katseita ja hymyjä, mutta jotka eivät koskaan päästä sinua niiden taakse. Työnnän pois ja pakenen, koska pelkään vierasta lämpöä. Olen tottunut yhden vartalon kaariin peiton alla, kuulemaan vain yhden sydämen sykkeen pimeässä huoneessa. Minä pelkään, että olisit minulle hyvä, enkä itse osaisi. Tuntuu, että sinä täydennät minun tyhjiä kohtiani, korjaat reiät ja haavat, saamatta koskaan mitään takaisin. Mikä siinä on, ettei koskaan voi olla yhtään valmiimpi, vaan aina yhtä turhauttavan keskeneräinen?

Asiat selkenevät hiljalleen. Kuinka paljon sitä luulee tietävänsä ja kuinka väärässä onkaan. Välillä pelkään ihan hirveästi. Pelottaa, että maailma paljastuukin niin suureksi ja julmaksi, että jään polkemaan paikoilleni silkasta kauhusta. Että hullut suunnitelmat ja seikkailut jäävät vain hentoisiksi haaveaaveiksi, joihin ei koskaan saa puhallettua henkeä. Entä jos kaikki yhtäkkiä pysähtyy, elosta tulee kaavamaista, turhauttavaa, itseään toistavaa, harmaata ja, no, elotonta? Mitä silloin pitää tehdä, jos huomaa lakkaavansa arvostamasta elämäänsä ja alkavansa pitää sitä itsestäänselvyytenä?

Olen miettinyt paljon sitä, mikä on oikeasti tärkeää. Sitä, miten melkein jokainen haluaa jatkuvasti muuttua johonkin suuntaan. Kehittyä ihmisenä, saavuttaa jotakin. Kaikki tuntuvat pelkäävän paikalleen jäämistä, ja toisaalta myös pelkäävän itse pelkäämistä. Koitetaan olla kovin rohkeita, mutta silti tuntuu keljulta - pelottaa, että alkaa pelottaa, jolloin piiloteltu heikkous paljastuu. Jokaisella on kasvoillaan mureneva itsevarmuuden naamio.

Cosmic drive-by

Rakas päiväkirja,

tänään oli kiva päivä. Makoilin sängyssä aamulla epätavallisen pitkään, ainakin kymmenen minuuttia. Kastuin vesisateesta ja hiestä. Söin omenapuuroa. Näin kauniin, punatukkaisen miehen. Vierailin monessa hostellissa ja baarissa. Minulle tarjottiin gin & tonic, join sen. Puhuttiin avaruusolennoista. Sain kirjaimellisesti kylkiluut murtavan halauksen, toisen hieman hellemmän. Pakun tuulilasissa oli pisaroita. Tanssituttava tuli kadulla vastaan tiikeripukuun pukeutuneena, sanoi olevansa matkalla katsomaan komeettaa. (Laittoi myöhemmin viestin, että on liian pilvistä, kokeilee jonain toisena iltana uudestaan.) Luin iltasadun rubiinisydämestä ja vanamomekosta.

Kuuntelen tätä biisiä, itkettää vähän.

huutaisitko kanssani keväthuudon

yksineni en vielä uskalla.

Ja sit vielä

Breathe, breathe in the air

Don't be afraid to care

Leave, don't leave me

Look around and choose your own ground

Long you live and high you fly 

smiles you'll give and tears you'll cry 

all you touch and all you see 

Is all your life will ever be. 

Something Special

Bussissa matkalla Glasgow'hun partasuinen vierustoverini huikkasi lähtiessään "Life is for enjoyment." 

Pitkän pitkä odotus palkittiin, kun pääsin vihdoinkin näkemään herran nimeltä Duke Special livenä pianonsa ääressä. 

Ehdottomasti yksi lempi-ihmisiäni ikinä.

Musiikin lomassa kuultiin monta tarinaa, muun muassa tarina miehestä, joka vihasi Kodak-kameroita ja polkupyöriä sekä polveileva kertomus Amerikan kuvatuimmasta naisesta, joka viekoitteli rikkaita vanhoja herroja. Kuulimme myös, mitä tapahtui miehelle, joka ei koskaan puhunut mistään muusta kuin valokuvauksesta ja saimme samalla opetuksen.

Create something that has a meaning, even though it means travelling that extra mile.

This is how I feel about being a human being.

Kiitos.

Uni pöllönä olemisesta

Päivitellääns nyt ihan kertaheitolla blogi ajan tasalle. Pari viimeaikaista väkerrystä. Sisältää kyseenalaista photarimuokkailua, kun en osannut käyttää kameraa edes sen vertaa että valotus olisi edes vähän sinne päin.

Less & more

less TV, more reading

less shopping, more outdoors

less clutter, more s p a c e 

less rush, more s l o w n e s s

less consuming, more cReating

less junk, more real food

less driving, more walking

less noise, more solitude

less focus on the future, more on the present

less work, more play!

less worry, more smiles

breathe.

zenhabits.net

Kattojen ylle & back again

 

Muutaman viime viikon meininkejä.